perjantai 3. helmikuuta 2012

Vuosi ennen häitä

Tämän blogin aloittaminen oli melkolailla extempore tempaus. Olin lueskellut muita hääblogeja jo hetken ja  päädyin siihen, että bloggaus on mitä parhain tapa saada asioita jäsenneltyä mukavasti esille ja tapa antaa takaisin myös sitä mitä olen muiden blogeista saanut. 

Eilen häihin tuli virallisesti tasan vuosi aikaa. Hääpäivämme tulee siis olemaan lauantai 2.2.2013. Olen potenut pientä paniikkia, että olenko nyt ihan kahjo, kun mietin näitä juttuja näin ajoissa? Tähän toki vaikuttaa, että kaasoni on menossa kesällä myös naimisiin ja hänen häitään on pohdittu jo, mikä varmaan lisää omienkin suunnitelmien tempoa, mutta silti :D Onneksi kaasoni ja (mies kyllä myös) vakuutti etten ole hullu, vaan suunnitelmallinen. Ei siis bridezilla oireita vaan luonteenomaista suunnitelmallisuutta, tällä jatketaan. Ei mulla muuta, paitsi tuo ihana kuva alhaalla :)

Kuva: weheartit

7 kommenttia:

  1. Minä en ainakaan olisi ilman blogia saanut suunnitelmia ja ideoita pysymään mitenkään kasassa, kun mä taas olen äärimmäisen epäjärjestelmällinen ihminen :D Olis kaikki kuvat ja suunnitelmat levällään tiedostoissa ja lippusilla ja lappusilla ties missä!

    Niin, ja onnea "miinus-yksi"-hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Juu tällä pyritään eroon lippulappusista!

      Poista
  2. Itselläni on blogi ihan eri aiheesta, mutta nyt lähes loppumetreillä (häihin muutama viikko), niin olisin mielelläni pitänyt myös siihen aiheeseen liittyvää blogia. Mutta ehkä tästä "inspiroituneena" poikkean blogini teemasta hieman ja teen jossain vaiheessa ns. morian-sulhanen postauksen.. ,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vaan on aika hauskaa, ja kivasti saa asiat selkeästi esille :)

      Poista
  3. Et ole yhtään kahjo kun mietit asioita jo nyt. Niin tein itsekin ;) Ja ihanaa, talvihäät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä, heikkona hetkenä sitä alkaa miettiä olenko muuttunut bridezillaksi, mutta ehkä bloggaaminen on aika viatonta settiä verrattuna niihin todellisiin bridezilloihin :)

      Poista
  4. Omat häät tulossa vasta 2014 ja nyt jo mietin tulevia häitä. Parempi ajoissa, kun viime tinkaan :)

    VastaaPoista