lauantai 11. helmikuuta 2012

Diamonds are the girls best friend

Tiesin heti jo kihlautuessamme, että kihlasormukseksi haluan aivan pelkistetyn valkokultaisen leveähkön sormuksen ja sitten vihkisormuksessa pitää olla timantteja.  Olen surffaillut eri sormusvalmistajien sivuilla ja mm. Sandberg valmistaa erittäin kauniita sormuksia. Koska en sinänsä halua mitään kovin erikoista, en teettämistä oikeastaan ole edes miettinyt vaihtoehdoksi. Sinänsä olen valmis sormukseen panostamaan, sillä sehän tulee kuitenkin olemaan sormessa, joka päivä joten olisi toki suotavaa, että se miellyttää omaa silmää. 1500 on aikalailla budjetin maksimi, joten sen hintaista tai toki halvempaa sormusta etsitään. Selvää kuitenkin on, että jos haluan viisi timanttia niin eihän se nyt ihan ilmaiseksi tule ;)


Kuva: StyleMePretty



En ole koskaan lämmennyt yksikivisille sormuksille, sillä jos timantti on isompi se nousee sen verran ylös sormen pinnasta, että minusta se vaan tuntuisi epäkätevältä. Eli rivisormus it is. Ideana siis 5 timanttia rivissä, kruunuistutuksella siten että timantit eivät varsinaisesti nousisi paljoakaan flakkaa ylemmäs.

Kuvan sormus on Sandbergin Tähtisumu T-9-5W, joka on  aivan liian kallis eli yli kaksituhatta melkein kolmetuhatta euroa, kun budjeti on noin 1500. Yritän tässä nyt sitten vähitellen kierrellä kultasepänliikkeita ja katsella mistä vastaavan tyyppisen sormuksen saisi parhaimpaan hintaan, Sandberg sen ei välttämättä tarvitse olla, mutta heillä on ainakin saatavilla oikean muotoiset flakat kihlaani verrattuna.


Kuva: Sandberg

2 kommenttia:

  1. Mulle tulee vihkisormukseksi kolmen timantin rivisormus. Yksikivistä en voinut ajatellakaan etenkään kruunuistutuksella, joka tosiaan olisi ainakin omassa arjessani liikaa tiellä. Tuo Tähtisumu on kyllä tosi nätti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin itseasiassa ensin kolmekivistä, mutta sitten koklasin sellasta missä oli viis.... :D

      Poista