perjantai 13. huhtikuuta 2012

Juhlista meidän näköiset eli teekkareita kehään


Olemme tavanneet sulhasen kanssa opiskeluriennoissa ja varmaan saattanut tosiaan osalle  jo selvitäkin, että olemme teekkaripariskunta. Itse valmistuin viime syksynä ja mieskin valmistuu todennäköisesti jouluun mennessä. Koska teekkarit ja teekkariperinteet ovat jo vuosia olleet vahva osa elämäämme haluamme myös jotenkin tuoda niitä häissäkin esiin. Ensimmäinen ja varmastikin kuuluvin osa tulee todennäköisesti olemaan laulu, vaikka emme me häitä nyt ihan sitsimeiningillä aio järjestää (sitsit ovat pöytäjuhlat joissa asioiden tärkeysjärjestys on laulu, juoma ja sitten ruoka). Laulua häissä tullaan kuitenkin kuulemaan varmaan ainakin joidenkin juomalaulujen verran, sen suhteen luotan ystäviemme pitävän ääntä tarpeen mukaan. Teekkari näes laulaa mieluummin kuin hyvin.

Olen kuullut myös, että teekkaripariskuntien häissä toteutetaan joskus tupsujensolmintaseremonia. Naimisissa olevilla Otaniemen teekkareilla on lakin tupsussaan solmu ja solminnasta voidaan toki rakentaa myös seremonia. Itse en ole tätä koskaan häissä nähnyt, mutta mielestäni se olisi ihana tapa tuoda esiin teekkaritaustaamme ja olisi ihan hauska ohjelmanumero myös niille vieraille, joille teekkarijutut eivät muuten ole tuttuja. Tupsunsolmintaseremoniaan ei tietääkseni ole mitään virallista ohjelmakaavaa, mutta perinteisesti seremonian suorittaa vanhin paikalla oleva teekkari. Meidän tapauksessamme kunnia lankeaa sulhasen isälle. Koska sulhasen isä ei kuitenkaan ole aikoinaan ollut mikään himoteekkariaktiivi, seremonia on tuskin hänelle ennalta tuttu. Ja jonkinlaista alustusta varmasti kaivataan niin juhlapaikalla kuin etukäteenkin. Seremoniabestman M pyydetäänkin todennäköisesti juontamaan juttu ensin ja sitten sulhasen isä voi suorittaa solminnan. Ajankohdaksi olen näin alustavasti miettinyt bändin taukoa myöhemmin illasta. Nopea, kiva ohjelmanumero, mutta meille kuitenkin hyvä tapa tehdä juhlista juuri meitä kuvaava.

Mites teillä muilla? Onko jotain muitakin juttuja tulossa häihin kuin ihan perinteisiä hää-perinteitä?

Kuva: Google kuvahaku

6 kommenttia:

  1. Jee, kiitos tästä! :) Myös me aiotaan laulaa mieluummin kuin hyvin, mutta vain muutaman laulun verran. Tehdään valmiiksi läsy, jossa on tod näk jokaiselle juomalle yksi laulu. That's it. Aion myös jotenkin painottaa, että lauluista lauletaan vain ne läsyn sanat, mitään lisäsäkeistöjä en salli :D Täytyy miettiä tuota solmimista, vois kyllä olla ihan hauska juttu. Tosin juhlien vanhin teekkari saattaa olla mun tädin nykyinen mies, jota en oikeastaan tunne yhtään enkä haluaisi seremoniaa tekemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä teekkarihäissä saatetaan vähän joustaa tuosta vanhimmasta paikalla olevasta teekkarista... Olemme samaa vuosikurssia ja meidän fuksikapteeni tulee olemaan paikalla häissä, joten kunnia on ajateltu suoda hänelle. Tämä on kiva meidänkin kannalta, koska sittenpähän solmut solmii ainakin joku melko läheinen, koska fuksikapteenimme on yksi parhaista ystävisämme.

      Poista
  2. Kuulosta hyvältä ajatukselta, että tuotte omia perinteitä juhlaan. Mahtava juttu! Pitänee itselläkin keksiä jotain, mikä sopisi meille kuin nenä päähän. Ainakin morsiamen ryöstö ei tule olemaan ihan tavanomainen, mutta siitä sitten lisää häiden jälkeen ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postauksesta!

    Solmimisseremonia vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jotenkin taas hassulta, koska esimerkiksi Oulun teekkarit solmivat tupsuun solmuja aina wapun aikaan ja siitä pystyy sitten laskemaan kuinka monennen vuoden opiskelija on. Neljän solmun jälkeen tehdään yksi iso solmu. Pitää vähän vanhoilta kähmyiltä kysellä tämän jutun perään.

    Vuosijuhlakulttuuria olen miettinyt sovellettavaksi hääjuhlaan. Periaatteessahan juhlat eivät eroa juurikaan toisistaan: hienot juhlat, ruokaa, juomaa, tanssia yms.
    Mahdollisesti saatamme ottaa seremoniamestarille kiltani seremonimestarin sauvan, jota hakataan lattiaan, kun sere haluaa huomiota (tämä siis asiasta tietämättömille). Yleensä sauvassa on joku kuppi tms, josta sitten sere joutuu/saa juoda jotain alkoholijuomaa ennen kuin puhuu. Voi olla, että tätä ei ehkä tule. Saa nähdä.

    Ehdotin myös sulholle, että puhe naiselle voisi olla hauska myös häissä. Sulhanen voisi siis pitää puheen vaimolleen (niinku Daniel teki <3, tämä sai kyllä pienen vastareaktion), jonka jälkeen miehet polvistuvat naisen eteen ja laulavat yhdessä "Niin minä neitonen sinulle laulan" (tai jonkun muun rakkauslaulun) ja sen jälkeen he ojentavat ruusut naispuolisille. Mielestäni voisi toimia myös häissä.

    Lauluja voisi tosiaan olla ilman niitä ylimääräisiä säkeistöjä. :D

    Olen myös nähnyt ja ollut itsekkin teekkarilakkikujassa kirkosta poistuessa. Eli kaikki juhlavieraat, jotka ovat teekkareita nostavat lakkinsa kujaksi kirkon oven eteen.

    Katsotaan mitä tässä keksitään. :)

    VastaaPoista
  4. Teekkariperinteet eivät ole itselleni mitenkään tuttuja, joten tämä kuulostaa todella kivalta ja persoonalliselta idealta. Toivottavasti toteutuu! :)

    VastaaPoista
  5. Hei ihan mahtista että tämmöisetkin jutut kiinnosti :)

    Annaliini: Tuo solmu avioliiton merkikkinä on tietääkseni erityisesti nimenomaan Otanimen teekkareiden juttu (en tiedä Lappeenrannasta tai Tampereesta), kun tosiaan Oululaisten lakkihan on muutenkin ihan erinäköinen ja solmuilla on toinen merkitys.

    Mainitsin itseasiassa tuosta puheesta sulhaselle joskus ajat sitten, mutta saapi sitten itse päättää puhuuko vai ei :) Toi niin minä neitonen, kuulostaa itseasiassa tosi kivalta idealta, pitääpi pohtia :)

    VastaaPoista