lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuvausta

Kuvaaminen oli kaikin puolin ihan hauska osa päivää, jännitti, mutta ei mitenkään överisti. Vanhemmat ilmestyivät tietenkin paikalle paljon aikaisemmin kuin oli pyydetty, mikä ärsytti jossain määrin siksi, että tiesin jännittäväni enemmän kun he katsovat, mutta onneksi sitten poistuivat Klaus K:n aulaan juomaan skumppaa :) Ehkä hauskin osa oli kuvaus keskellä Bulevardia. Me rynnittään kuvaajan käskystä keskelle tietä kaaso J:n kipittäessä perässä asettelemaan laahusta. Ja sitten:

Minä: "Idis, tuolta tulee ratikka"
Idis: "Ei tule, poseeratkaa nyt. Hyvin on aikaa"
Minä: "Eikun sieltä ihan oikeasti tulee ratikka"
Idis: "Ei tule."
Minä: "Eikun nyt mennään!"




Pääsosin en edes huomannut kuvaajaa koko päivän aika, niin hauskaa oli ettei vain ehtinyt stressata. Ehdottomasti hauskimpia kuvia oli illan viimeinen klonkku-kuva ;) Sitä kuvatessa oli täysin mahdotonta pysyä täysin liikkumatta kun bestman liukkaalla pihalla juoksee meidän ympäri, siitä siis klonkku. Kuvitelkaa vaan millainen ääni siitä on lähtenyt (perkele..perkelee, perkele, ai helvetti kun on liukasta...)

Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että kuvaus ennen vihkimistä oli hyvä juttu. En todellakaan tiedä missä välissä olisi otettu mitään kuvia juhlan aikana, sillä muutenkin ilta tietysti humahti silmissä. Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen myöhäiseen vihkiaikaan, joka mahdollisti rennon päivän ilman tukkaputkella juoksemista :)


11 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva on kyllä aivan mahtava, siis sekä idea, että toteutus. Ehkä kopioin idean meillekin, jos valokuvaajalle vain passaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppujen lopuksi toi viimeisen kuvan ideahan on tosi simppeli, pitkä valotusaika ja täysin paikallaan oelvat kohteet, joiden ympäri joku juoksee tähtisadetikkujen kanssa. Se paikallaan pysyminen oli tosin aika haasteellista, kuten kuvastakin näkyy :D

      Poista
  2. Kerro lisää tuosta teidän kuvaajasta. Googlettamalla en oikein kovin paljon tietoa löytynyt, mutta hän on ainakin teistä ottanut tosi upeita kuvia! :)

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kuvaaja on siis tuttavuus opiskeluajoilta, hän ei varsinaisesti päätyökseen kuvaa häitä tai kuvaa ylipäänsä, mutta tekee kyllä keikkoja jonkun verran :)

      Poista
  3. Aivan huikean upeita kuvia! Lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näitä vielä joitain luvassa, vaikka kyllä nää postaukset täällä alkaa vähiin käydä :)

      Poista
  4. Mahtavia kuvia! Erityisesti klonkku hymyilyttää tarinan kuulemisen jälkeen kahta kauheammin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi hauskaa ja siksi tuo paikallaan pysyminen olikin niin hankalaa :D

      Poista
  5. Joo, todistin tapausta kiroileva bestman. Tuli ovella vastaan ja kommentoi, että "Ei helvetti mitä hommaa, eihän tässä oo mitään järkeä"... :) Ihana lopputulos!

    VastaaPoista