torstai 3. tammikuuta 2013

Pöytänumeroproggis

Täällä on vähitellen alettu askartelemaan paskartelemaan. Ensimmäinen vaihe pöytänumeroiden teossa oli kuohuviinipullojen hankinta. Ajatuksissa pyöri ensin skumppabileet, mutta päädyttiin sitten sosialisoimaan pulloja muualta. Kaikki 12 pulloa ovat Freixnetin Brut Cava- pulloja, jotka ovat väriltään mustia ja mattapintaisia. Etikettien poisto liottamalla sekä pullojen pesu ei ollut mikään vartin homma, mutta eihän se nyt mitään rakettitiedettä ole joten ihan hyvää iltapuuhastelua.

Testasimme pullon mattapinnan sopivuutta "liitutaulupinta huijaukseksi" ja totesimme sen toimivan sen verran hyvin, että emme jaksa maalata pulloja. Pääsee nimittäin sen verran helpommalla, että ei vaan kannata, jos ei todella halua. Eihän se maalikaan nimittäin ole ilmaista. Kirjoitimme kylkeen liitutaulutussilla pöydän numeron ja avot, valmista tuli. Helppoa ja nopeaa!


Vaihe 1. Tyhjä pullo, jos se ei ole tyhjä, you know what to do ;)


Vaihe 2. Liota pulloa kuumassa vedessä (about puol tuntia) johon on lisätty astianpesuainetta. Revi etiketit irti ja harjaa tiskiharjalla pullosta irti siihen jääneet liimajämät. Huuhtele pullo ja anna kuivua.



Vaihe 3. Kirjoita liitutaulutussilla numero pullon kylkeen. Tadaa! (okei tämä yksilö on hiukkasen ruma (= ensimmäinen kokeiluversio), mutta hion noita numeroita varsinaisiin pulloihin vielä hiukan :)



17 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kivat ideat. Tuleeko teille niihin jotain sisälle (kukkia, kynttilöitä...)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todenäköisesti ei, mutta ravintolalla on tän suhteen vapaat kädet. Kunhan pöydässä on pullot :)

      Poista
  2. Hauskoja viimeisiä valmisteluja teille ja nauttikaa, meidän The Day on nyt juhlittu ja paras neuvo on, että kun hääpari on rakastunut ja viihtyy, kaikki muistavat upean tunnelman juhlasta! ♥ Kaikki meni niin nappiin kun voi mennä! Nyt hanimoonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thäng you :) Ja onnea vielä sinnekin ja ihanaa honeymoonia. Mäkin odotan ihan hulluna meidän reissua!

      Poista
  3. Hei vau, tosi hienot! Saako kopioida idean? Tosin se tarkottais että mun pitäis juoda aika monta pulloa kuohuvaa parin viikon aikana.. Voi harmi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan vapaasti! Pistät vaan kaikki tuttavat juomaan skumppaa, ei ne siitä pahastu ;)

      Poista
  4. Meillä oli pulloja pöydissä etiketteinään menut. Tykkään oikeastaan kaikista näkemistäni pulloideoista, tästä myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kans tykkään pulloista pöydissä, niistä kun voi tehdä vaikka mitä ja suht pienellä vaivalla :)

      Poista
  5. Tosi hyvä ja kaunis idea! Pari eri mittaista valkoista neilikkaa pulloon pystyyn ja avot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mutta toihan on hyvä idea! Pitääkin ehdottaa ravintolalle, joka toimittaa pöytäkukat

      Poista
  6. Heippa, taas. :)
    Tuli mieleen kun tänään puhuttiin hiuskoristeista, kun voitin ton sun arvonnan, ja et oo varmaan vielä kerinnyt laittaa mulle sähköpostia asian tiimoilta, mut älä unohra, jos vaikka ehtisin ennen häitä vielä tilaamaan jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh noes! Laitoin sinulle ja Sadulle (AinoHandmaden tyyppi) juuri viestiä. Jotenkin olin päässäni ajatellut, että asia oli jo hoidossa (no idea how...)

      Poista
    2. Hei! Just juttelin Sadun kanssa ja hän on laittanut sinulle viestiä 16.12. ja minä tänään aamulla osoitteeseen vartijanmorsian@gmail.com

      Poista
    3. Sadun viestiä ei ole kyllä tullut, mutta sinun viestisi tuli tänään. :)

      Poista
  7. Tosi kiva idea! ..Ja vaikutti helpolta.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helppo, elikkäs just sopiva mun tyyppisille laiskoille ihmisille :D

      Poista