tiistai 23. huhtikuuta 2013

Oih!

Katsokaa mitä posti toi perjantaina, palan hääpukua! Ihanaa Heidi, teillä oli se vielä jäljellä! Käsittämätöntä :) Kai mä nyt teen tuon puvun kanssa surullisen eron ja otan yhteyttä sinne Lovebirdsiin, enhän mä nyt sillä oikeasti mitään tee.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuvausta

Kuvaaminen oli kaikin puolin ihan hauska osa päivää, jännitti, mutta ei mitenkään överisti. Vanhemmat ilmestyivät tietenkin paikalle paljon aikaisemmin kuin oli pyydetty, mikä ärsytti jossain määrin siksi, että tiesin jännittäväni enemmän kun he katsovat, mutta onneksi sitten poistuivat Klaus K:n aulaan juomaan skumppaa :) Ehkä hauskin osa oli kuvaus keskellä Bulevardia. Me rynnittään kuvaajan käskystä keskelle tietä kaaso J:n kipittäessä perässä asettelemaan laahusta. Ja sitten:

Minä: "Idis, tuolta tulee ratikka"
Idis: "Ei tule, poseeratkaa nyt. Hyvin on aikaa"
Minä: "Eikun sieltä ihan oikeasti tulee ratikka"
Idis: "Ei tule."
Minä: "Eikun nyt mennään!"




Pääsosin en edes huomannut kuvaajaa koko päivän aika, niin hauskaa oli ettei vain ehtinyt stressata. Ehdottomasti hauskimpia kuvia oli illan viimeinen klonkku-kuva ;) Sitä kuvatessa oli täysin mahdotonta pysyä täysin liikkumatta kun bestman liukkaalla pihalla juoksee meidän ympäri, siitä siis klonkku. Kuvitelkaa vaan millainen ääni siitä on lähtenyt (perkele..perkelee, perkele, ai helvetti kun on liukasta...)

Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että kuvaus ennen vihkimistä oli hyvä juttu. En todellakaan tiedä missä välissä olisi otettu mitään kuvia juhlan aikana, sillä muutenkin ilta tietysti humahti silmissä. Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen myöhäiseen vihkiaikaan, joka mahdollisti rennon päivän ilman tukkaputkella juoksemista :)


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Meidän sormukset

Me ostettiin kihlat yhdessä silloin kihloihin menon yhteydessä. En itseasiassa muista olenko koskaan tätä täällä kertonut, mutta mies kosi minua sormusrasian kanssa jossa oli sisällä punainen rusetti ja itseasiassa jo samana päivänä lähdettiin sormuskaupoille :) Minun kihlani on Lindroosin Comfort mallistoa, valkokultaa ja noin 4 mm leveä. Miehen sormuksen mallia ei enää edes muisteta, mutta mies halusi hopeisen sormuksen ja vain yhden, ei siis erikseen enää vihkisormusta. Se on melko paksu ja leveä ja pinnaltaan tavallaan "karhea". miehen sormukseen pitäisi vielä kaivertaa hääpäivä kunhan saadaan aikaiseksi. 

Tiesin jo kihlaa hankkiessani aika tarkkaan minkälaisen vihkin haluan, sillä minuun on aina vedonnut pelkistetty rivisormus. Sellaisen sitten hankinkin Sandbergin mallistosta, kun Stockkalla oli -20% päivät ennen joulua. Ennen häitä vihki kaiverrettiin ja samassa yhteydesäs jätin myös kihlan puhdistettavaksi. Suosittelen tuota puhdistusta ja uudelleen rodinointia, sillä nyt sormukset kuluvat samaa tahtia. Kihla oli jo aika ryvettyneen näköinen 1,5 vuoden käytön jälkeen upouuden vihkin rinnalla...


Kuvat: Timo Idänheimo, ethän kopioi!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Mitä mä nyt oikein teen sille puvulle?

En ole vielä päättänyt. Siellä se roikkuu makkarissa edelleen ovenkarmissa. Hyi minua, en ole käyttänyt sitä vielä edes pesulassa... Vaikka eipä se oikeastaan ole edes likainen, helman alapuolella vähän likaa. Ehkä se vaan nyt pitäisi pesettää ja myydä, onhan mulla siitä kuvia vaikka kuinka paljon ja luovuin kuitenkin jo siitä iltapukusuunnitelmastakin (on uudet suunnitelmat...). Mutta sitten se kastemekko. Musta idea oli niin ihana, että haluaisin ihan vähän edes puvusta säästää. Ai miksi miksi, en pyytänyt sitä helmasta leikattua pitsiä itselleni!

Jos myisin sen niin tuo Stilissiman Hannan perustama Lovebirds voisi olla kätevä vaihtoehto. Ei tarttisi itse sähelöidä myynnin kanssa (laiska kun olen). Sieltä oltiin yhteydessä mailitse ja esiteltiin hommaa. Mun puku sopisikin sinne todennäköisesti myyntiin. Aaaa.. Mitä mä teen? Ehkä muhin tämän kanssa kuitenkin vielä hetken ja käytän sen puvun siellä pesulassa heti kun jaksan sen jonnekin raahata. Minne mä vien sen? Ongelmaksi muodostuu lähinnä laiskuus... Voisko joku hakea sen meiltä kotoa, pesettää sen ja tuoda takaisin?

Kuva: Timo Idänheimo, ethän kopioi!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tupsujen solminta

Kuten jo aikaisemminkin puhuin, oli meidän ohjelmanumerona teekkarilakkiemme tupsujensolminta, sen suoritti sulhasen isä teekkarivieraiden laulaessa teekkarihymniä. Ihana hetki :) Mitään sen ihmeempää hommassa ei ollut, betman M vähän selitti mistä on kysymys, sitten kello olikin jo 12 ja alettiin laulaa. That's it, mutta oli se kyllä kiva ohjelmanumero (ainakin meille, vieraista en sitten tiedä...)


Kuvat: Timo Idänheimo, ethän kopioi!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Häätanssi

Me ei tanssittu valssia vaikka alunperin niin ajateltiinkin. Mikään valssi ei tuntunut omalta ja toisaalta todettiin että ei jakseta harjoitellakaan. Me tanssahdellaan aina välillä kotona kaksistaankin, joten valittiin biisi joka on soinut meillä joskus aiemminkin; Jamie Cullum - But For Now. Bändi oli sovittanut biisin heille sopivaksi ja voi apua se oli hieno!



Vanhempien kanssa sitten ihan valssattiin ja silloin kappaleena oli Hannu Oskalan - Talvihäät. Me tanssittiin se ihan perinteisesti, ensin minut haki tanssiin isäni ja mies haki äitinsä ja miehen isä minun äitini ja sitten puolessa välissä vaihdettiin miehen isän hakiessa minut tanssiin. Ja siitä lähti sitten vähitellen bileet käyntiin, oli glow stickkejä ja hyvä meno, mutta siitä ei tule kuvia, kun no ylläri, niissä kuvissa on myös muita ihmisiä :)


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Ruokaa!

Täällä taas. Tällä kertaa luvassa ruoka :) Meidän menussa oli yhdeksän alkuruokaa, jotka tarjoiltiin buffet tyyliin ja pääruoka tarjoiltiin taas pöytiin. Ruoka oli kerrassaan taivaallista. Erityisesti alkupalapöytä, mutta eipä tuossa pääruuassakaan ollut mitään vikaa. Mehän valitsimme Alian erityisesti tuon ruuan perusteella, sillä meille oli tärkeintä että ruoka on hyvää. Ylikypsä ankka omena-sellerisalaatilla oli ilmeisestikin aikamoinen hitti ja graavilohi-tartar saaristolaisleivällä tas morsiamen suosikki jo kesän brunssilta. Se saaristolaisleipä on jotain aivan taivaallista, ei ole mitään niin hyvää (paitsi ehkä kana-riisi, tästä lisää tulevassa häämatkapostauksessa). Allergiat ja muut erikoisruokavaliot Aliassa hoidettiin asiantuntevasti ja kaikki saivat varmasti mahansa täyteen ruokaa.

Teetimme kaksipuoleiset pöytäkortit Studio Uniccossa (tosin ihan peruspainomenetelmällä). Toisella puolella oli ohjelma ja meidän tervehdyksemme vieraille ja toisen puolen täyttikin sitten tämä menu. Pöytäohjelman lisäksi pöydissähän ei ollut muita "koristeita" ainut asia jonka ihan omin kätösin askartelimme kapalevystä ja grillitiukuista on tuo viimeisessä kuvassa näkyvä kakunkoriste. Itte tein!

Mulla on tulossa vielä juttua meidän tanssista ja bändistä, häämatkasta on useampikin postaus puolivalmiina. Mutta koska vääjäämättä tämä tarina laukkaa kohti loppua, niin nyt on vielä mahdollisuus kysyä teiltä: onko vielä jotain mistä haluaisitte kuulla?





Kuvat: paitsi kaksi ylintä, Timo Idänheimo (ethän kopioi!)