maanantai 10. syyskuuta 2012

Nimi

Nimeni tulee vaihtumaan naimisiin menon yhteydessä neiti I:stä rouva C:hen (rouva, hehheh...), sillä koen tärkeäksi itselleni sen, että perheellä on yksi nimi. Oma sukunimeni ei ole mitenkään ihmeellinen, enkä ole koskaan tuntenut sitä kohtaa mitään erityistä yhteenkuuluvuutta. Mieheni sen sijaan sanoi suoraan asiasta keskustellessamme, ettei muuta nimeä oikeastaan edes osaakaan kuvitella, sillä siihen liittyvä sukuhistoria on hänelle tärkeää. Asiaa makusteltuani etunimeni ja hänen sukunimensä eivät kuulostaneet lainkaan hullummilta yhdessä, joten asiaa ei ole sen koommin oikeastaan pohdittu.





Nimen vaihtoon liittyy jonkin verran työtä, vaikka yksinkertaisimmillaan se taitaa olla juuri avioliiton yhteydessä. Uusi Kela-kortti saapuu automaattisesti, kun nimenvaihdos on rekisteröitynyt maistraatin tietokantoihin. Tärkeimmät uusittavat ovat passi ja ajokortti (sekä henkilökortti jos sellaista tarvitsee). Häämatkalle lähtijän kannattaa yleensä varata liput vanhalla nimellä, sillä jos lähtee nopeasti reissuun häiden jälkeen on passin saaminen uudella nimellä lähes mahdotonta. Tärkeintä on, että lipuissa ja passissa on sama nimi. Näiden tärkeimpien lisäksi täytyy uusi nimi päivittää kaikille niille tahoille, jotka eivät sitä automaattisesti maistraatin tai postin kautta saa.  Maistraatti siirtää tiedot muuttuneesta nimestä näille tahoille ja postille, joka puolestaan siirtää muutokset yhteystietoihin vielä  näille tahoille. Itse pitää muistaa ilmoittaa asiasta mm. isännöitsijälle ja kiinteistönhoitajalle, sähkö- ja vesilaitokselle, puhelinyhtiölle, lehtitaloille ja kirjastoon, yhdistyksille ja yhteisöille joissa on jäsenenä sekä tietysti ehkä kavereitaan ja sukulaisiaankin on hyvä informoida asiasta.

Eräs asia joka tuli ilmi erään ystäväni mennessä naimisiin on sähköpostiosoite. Ei ole nimittäin välttämättä ihan helppoa löytää hyvää osoitetta uudelle nimelle ellei nimi yhdistelmä satu olemaan hyvinkin harvinainen. Tästä syystä, minulla itseasiassa on jo sähköpostiosoite uudelle nimelleni... Seliseli, mutta itseasiassa tämä oli mieheni idea, joten ihan hulluksi bridezillaksi en ryhtynyt. Järkeväähän se osoite on varata heti kun tietää, että nimi tulee muuttumaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti