keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hääpäivän kaunistautuminen

Jostain syystä olen hävittänyt (siis että mä inhoan tuota bloggerin uutta systeemiä) sen postauksen missä pohdittiin tätä meikkausjuttua, mutta koska nyt olen edennyt sanoista tekoihin niin ehkä kukaan ei kuole tähän lähes uusintaan :) Olen siis miettinyt viimeaikoina meikkausasiaa enemmänkin, kun päädyin erään ystäväni kanssa juteltuani siihen, että meikkaus voisi sittenkin olla aika kiva juttu. Pyysinkin tässä hintoja eräältä meikkaajalta, josta yhdellä ystävälläni on hyviä kokemuksia. Hinta vain tässä rumbassa edelleen mietityttää, sillä meikki plus koemeikki olisi 160 euroa (eli kumpikin meikki sen 80 euroa). Hän tekee myös kampauksia ja tulee tekemään meikin ja kampauksen sinne missä morsian sitten päivänään onkin. Jos ottaisin häneltä myös kampauksen niin kampauksen suunnittelu, kampaus ja meikki koemeikkeineen olisi maksimissaan 260 euroa (kampauksen hinta vaihtelee välillä 50-100 euroa). Onko tämä nyt sitten paljon vai vähän? Raaskisikohan sitä tuon summan laittaa hommaan, toisaalta jos menen laitattamaan kampauksen minne tahansa niin koekampauksella pelkkä kampaus on noin 120-150 euroa eli sinänsä tuo olisi vain noin satanen lisää hommaan... Ja tämä kyseinen tyyppi tulee tosiaan morsiamen luo, joten mun ei tarttis sinä päivänä koikkelehtia pitkin kaupunkia, sounds good? No kai mä olen käytännössä päättänyt sen ottaa, niin sitten ainakin on kunnolla meikki eikä tartte tärisevin käsin laittaa ripsitupsuja silmiin...

Kuinka monelle tulee meikkaus ammattilaiselta ja toisaalta paljon te oikein maksatte siitä?


Kuva: StyleMePretty

10 kommenttia:

  1. Mulle tulee kans molemmat joltain. Siis ammattilaisilta. :D Hinta-arvio on meikille 70-90€ ja kampaukselle 60-80€... Mutta kokeita ei tehdä. Tosin kampauksen tekee oma kampaaja, joka on rälänny mun tukkaa nyt viimeset 3 vuotta, niin johan se tuntee sen muakin paremmin! :) Ja siis toki katsotaan sillä häitä edeltävällä leikkauskerralla pohjaa ja tyyliä jne., mutta loppuun asti kampausta ei tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä uskaltais ilman koe versiota, sillä sit voi vielä muuttaa jotain, jos ei tunnukaan omalta :)

      Poista
  2. Mulle tulee kampaus-meikki -paketti, jonka hinta jää varmaan alle 200 euron. En varmasti pystyisi jännitykseltäni meikkaamaan itse, enkä ole edes kovin hyvä siinä hommassa, joten annan ammattilaisen tehdä työn. :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon ainakin niin surkea meikkaamaan, että jätän naamani ihan suosiolla ammattilaisen käsittelyyn... Ja hiukset myös! En ole vielä hintoja, enkä mitään muutakaan kartoittanut, mutta veikkaan että varmaan joku 200€ siihen lystiin saa laittaa.

    VastaaPoista
  4. Mä tunnen yhen kampaajan, joka tulee mihin vaan ja on ilmanen ;). No ei vaan, ammattilaiselta saat varmasti paremman lopputuloksen. Mulla kulut on varmaan tuota samaa luokkaa...

    VastaaPoista
  5. Tietäähän sen, että just silloin, kun kaiken pitäis mennä putkeen, ni sillon ei mikään onnistu, joten en ota riskiä. Taidot meikkaamiseen kyllä löytyy, mutta just ton jännittämisen takia otan toiselta ammattilaiselta meikin. Lisäksi haluan myös hemmotella itseäni hääpäivänä.

    Sopiva meikkaajakin on jo mielessä, mutta katsellaan tarkemmin sit lähempänä häitä.. ;)

    VastaaPoista
  6. Minulle tulee ammattilaisen tekemä häämeikki (sis. koemeikin) ja maksaa n. 65 e, tähän päälle tulee myös rullakampaus (n. 50 e) ja saan yhteisummasta kanta-asiakaskortilla -10%. :)

    VastaaPoista
  7. Mä varasin ensin tutun kampaajan tekemään hiukset (koekampauksineen) ja sitten hän tarjoutui, että voisi tehdä myös meikin (koemeikkeineen). Siinähän se paketti sitten olikin koossa. Hinta on (suolainen) samaa luokkaa kuin sulla, hiukset noin 160euroa ja meikki 90euroa. Katselin naapuriliikkeen hintoja, niin meikki oli melkein puolet halvempi, mutta toisaalta nyt ei tarvitse tuhlata kallista aikaa eri ihmisten luona juoksemiseen, vaan kampaajani tulee tarvittaessa vaikka hotelliimme laittamaan minut kuntoon. Kokemuksesta myös tiedän, että kiireessä meikki jää aina viimeiseksi, ja tänä yhtenä päivänä EN halua jättää sitä puolitiehen. Eli hyvä näin :)

    VastaaPoista
  8. Mulle tulee tuttu meikkaaja, joka tekee koe- ja häämeikin 70€:lla. Kampaus koekampauksineen on muistaakseni n 140€ luokkaa, joten vähän yli 200€:n mennään täälläkin.. Mun mielestä toi häämeikki kuulostaa yksikseen aika kalliilta, mutta kampauksien kanssa jo paljon järkevämmältä.

    VastaaPoista
  9. Kiitoksi kaikille kommenteista! Meikki tosiaan tuntuu mustakin yksinään ehkä vähän kalliilta. Ymmärsin, että koemeikki tosin on ihan kokonainen meikki, kun luulen itse että voisi pelkkä suunnittelukin riittää. Toisaalta kuten Tuleva Rouva tuossa mainitsikin niin kampauksen kanssa meikin osuus ei tunnu niin pahalta. Houkuttelee kyllä ottaa meikkaus ja kampaus samalta tyypiltä (tätä itseasiassa suositteli vakiokampaajanikin, sanoi että eipähän sitten tartte stressata hääpäivänä pitkin kaupunkia). Aurinkoprinsessan hinnathan on itseasiass aikalailla tätä mun saamaan hinnaston mukaista, mulle tulee vaan sitten kaikesta myös koeversiot.

    Pitää tässä varmaan hetki pohdiskella vielä, että kysyisikö sitä vielä tarjousta jostain muualtakin, mutta tästä tyypistä kun on kuullut vain hyvää niin toisaalta sekin painaa jotain.

    VastaaPoista